Paljonko pitää painaa, että jaksaa painaa?

Lihavat saattavat olla leppoisia, mutta läskinä ei jaksa laskea pitkään. En pysty ehkä painottamaan tätä tarpeeksi, mutta usko minua, lihavana laskeminen on ih
an hitosti raskaampaa.

Pari vuotta sitten olimme viikon Hintertuxissa. Suht railakkaan kesän ja pitkän jenkkireissun jälkeen olin elämäni paskimmassa kunnossa, myös työkiireet ja urheilun laiminlyönti olivat tehneet tehtävänsä. Painoa oli reilut 110 kiloa ja vyötäröä sen verran, että laudan siteiden kiinnilaitto teki tiukkaa. Väitän että ylimääräisen painon vuoksi rinteessä oli käytettävissä virtaa ehkä puolet siitä mitä edellisenä vuonna. Fiilis oli huono. Pitää myös muistaa että alpeilla touhuillaan monesti yli 2 000:ssa metrissä, joten kuntoa vaaditaan huomattavasti enemmän, kuin maan tasalla pyöriessä.

IMG_0876
Me being fat.

Noh, vuoden 2017 lopulla heräsin samaan ongelmaan. Painoa oli edelleen puntarissa 113kg ja uusi reissu tulossa reilun parin kuukauden päästä.

Me ollaan käyty samalla porukalla laskemassa alpeilla nyt kolme kertaa. Kukaan meistä ei ole varsinaisesti kuolemassa riisitautiin, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Ruoka maistuu jne. Haastoin pojat parin kuukauden pituiseen painonpudotuskilpailuun. Palkintona “häviäjät” maksoivat voittajan hissiliput viikoksi. Kilpailun säännöt olivat seuraavat:

Tasan 2kk ennen reissua otettiin virallinen aamupunnitus. Sen jälkeen seurasi painonpudotusta ja viimeinen mittaus suoritettiin reissua edeltävänä torstaina. Voittaja oli se joka onnistui pudottamaan suurimman prosenttiosuuden painostaan. Eli ei mitattu kiloja, vaan prosenttiosuutta.

Itse pudotin 113:sta kilosta 101:n kiloon, painoa siis tippui rapiat 10%, jolla sijoituin toiseksi. Voin kertoa että reissussa lasku maistui, samoin kuin olut ja shnitzel.

Pudotin painoa ihan vaan mittailemalla kaloreita. Pyrin syömään noin 1000 kaloria alle kulutuksen. Kaikkina päivinä en toki onnistunut pysymään tavoitteessa, mutta pääasiassa dietti meni ihan hyvin. Yhtään olutta, tai muutakaan alkoholia en tainnut dietin aikana juoda. Nesteitä tippui alussa varmaan 4kg, jonka jälkeen painon putoaminen hidastui hieman. Lopussa kirin vielä sovelletulla velocitydietillä ja korvasin osan aterioista protskujauheella. Tää oli hyvää, koska sen viskositeetti oli jämäkämpää ja näin ollen ruokaisamman tuntuista, joka piti sitten nälkää paremmin.

Jälkiajatukset: Itse en aio enää osallistua vastaaviin kisailuihin, koska en voittanut, mutta suosittelen vastaavaa skabaa ilolla kaikille muille. Seuraava alppireissu minulla on tulossa joulukuussa, jonka painotavoite on 90kg.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s